torstai 25. elokuuta 2022

VIIKKO34

Tällä viikolla ollaan lasten kanssa leivottu pikkuleipiä retkievääksi.

Osa lapsista oli mukana valmistamassa muovailuvahaa.

Muovailuvahat ovatkin olleet sitten kovassa käytössä 🙂.

Pikkuleivät maistui metsäretkellä leikkien lomassa. Teimme myös  linnunlaulu orkesterin  yhdessä.
Lapset jaettiin ryhmiin ja jokaiselle ryhmälle tuli oma lintu, jonka lauluäänellä ryhmä äänteli kapellimestarin ohjeiden mukaan. Metsässä voi harjoitella kävyillä,tarkkuusheittoa 🙂.


Lapset keksivät ja äänestivät ryhmähuoneille nimet. Nyt  Röllimetsästä löytyy siis Kapteeni Kalsarit huone ja Merirosvo Pöntöt huone 😁.

Ensiviikon perjantaina aloitamme vesileikkivuorot. Päiväkodille voi tuoda uikkarit ja pyyhkeen.


 

Vanhempainilta

 


perjantai 19. elokuuta 2022

Viikko 33

 Helteinen  viikko aloitettiin musisoimalla Röllin pihalla. 

Lasten kanssa laulettiin ja leikittiin keppihevosten kanssa ja soitettiin mm. ämpärirumpuja.

Pihalta oli kaadettu muutamia puita, ja ennen kuin ne kerettiin raivata pois, saatiin niillä hyvät tasapainoilu- ja majaleikit aikaan🙂. 

Majaleikit ja tasapainoilut jatkuivat vielä metsäretkellä. Viikon aikana on myös keritty leikkimään monenlaisia leikkejä ja viikon päätteksi tehtiin vielä yhdessä kynätehtävä missä seurattiin perhosten lentoreittiä 🦋.




















































torstai 11. elokuuta 2022

Viikko 32

Pikkuhiljaa alkavat kaikki palailemaan kesälomilta ja ryhmä täyttymään lapsista. Viikon aikana Röllimetsässä on askarreltu perhoset ja samalla harjoitettu silmä-käsi yhteistyötä. Röllin pihalla tehtiin myös hauska kymmenen rastin kuvasuunnistus parin kanssa. Jokaiselta rastilta löytyi palapelin palanen.

Teimme myös metsäretken. Retkellä harjoiteltiin parijonossa kulkemista ilman ”reissurapea”. Metsässä päästiin ihmettelemään mm. muurahaispesän elämää, kuollutta päästäistä ja erilaisia kasveja. Leikkien lomassa maistui myös kahvikeksit eväshetkellä 🙂. 






perjantai 5. elokuuta 2022

Viikko 31

https://drive.google.com/uc?export=view&id=1cU_NVJndZz-V_5VjvdHMZdqxmeuOBqIw
Röllimetsässä on tällä viikolla tutustuttu uusiin kavereihin ja jutusteltu kesäloman puuhista. Luettu kirjoja ja opeteltu laittamaan oma peti ”retki-lepopaikalle” saliin 🙂. Osa lapsista vielä lomailee, mutta pikkuhiljaa alkaa ryhmä täyttymään uusista minieskareista.