Viikko aloitettiin metsäretkellä. Otettiin taas metsään mukaan talvilintuja ja tällä kertaa etsittiin niitä metsästä. Maja-retkipaikassa oli myös kiva leikkiä rosvo ja poliisi leikkiä.
Tiistaista torstaihin pidettiin pajapäivät. Kaveritaito pajassa keskusteltiin kuvien avulla erilaisista tilanteista esim. Miltä tuntuu jos ei pääse leikkiin mukaan? Jokainen sai myös rasvata kaverin kädet 🙂.
Matikkapajassa rakenneltiin mallin mukaan.
Kielipajassa tehtiin yhden ryhmän kanssa tällä kertaa Noppe noidan pelilauta lattialle ja harjoiteltiin pelin avulla R äännettä.
Kahden ryhmän kanssa harjoiteltiin tarkkojen ohjeiden antamista ja ohjeen mukaan toimimista robotti leikin avulla. Robotti totteli ohjeita eteenpäin, taaksepäin ja sen pystyi myös kääntämään vasempaan tai oikeaan. Sama leikki harjoitti myös koodauksen alkeita sekä vasemman ja oikean tunnistamista 🙂.
Viikko päätettiin lumiukko piirustukseen, joka tehtiin tällä kertaa annettujen ohjeiden mukaan. Ohjeet oli piirretty taululle nähtäväksi mistä lapset tarkistivat mitä kaikkea lumiukon piirtämiseen tarvittiin.
Maanataina 30.1 n. klo 9.00 tulee päiväkodille vierailemaan pelaajia Jukureiden joukkueesta.