perjantai 28. huhtikuuta 2023

Viikko 17

 

Alkuviikosta lähdettiin Japanin matkalle. Passitarkastuksen kautta Lentävän maton kyytiin ja nokka kohti Japania 😃. Lapset tekivät kuplamuovin avulla kukkivat kirsikkapuut. 

Kirsikkapuu puistossa päästiin kokeilemaan ” tai-chi” jumppaa 🙂.

Tehtiin myös metsäretki muurahaispesä retkipaikalle. Muurahaiset vielä piileksivät sadesäällä, mutta lapset rakensivat muurahaisille  uutta hienoa kotia. Löydettiin metsästää myös tontun partaa ja siitä lähti ajatus joululeikistä. Metsään syntyi tonttujen lahjapaja  🎁.

Loppuviikosta lennettiin lentävän maton kyydissä takaisin Suomeen Vapun viettoon. Matkamuistoksi väritetiin Japanin liput.

Vappu tanssiloihin sai halutessaan pukeutua. Paikalle saapui mm. kissoja ja muutama prinsessa sekä batman kissa ja Spiderman. 

Ensi viikolla taidetaankin tehdä junamatka Tanskaan 🇩🇰.










perjantai 21. huhtikuuta 2023

 Viikko 16


Viikolla vierailtiin lasten toiveesta SianSaksaan.

Sinne lähdettiin kävellen ja siellä puhuttiin tietenkin siansaksaa.


Matka oli rankka, joten jotkut ottivat perillä pienen lepohetken.


Matkamuistoksi jokainen suunnitteli omanlaisen SianSaksan lipun.


SianSaksassa jumpassa kaikki tehtiin takaperin…

Aloitettiin loppuveryttelyllä, tehtiin takaperin kuperkeikkoja, heitettiin hernepusseja selin, ryömittiin takaperin tunnelista ja tasapainoiltiin takaperin eri tavoin kulkien.



Ensi viikolla matkustamme Japaniin 🇯🇵

perjantai 14. huhtikuuta 2023

Viikko 15

 


Tällä viikolla tehtiin laivamatka Ruotsiin. Laivaan noustiin passi- ja lipputarkastuksen kautta. 
Matkamuistoksi väritetiin Ruotsin lippu.

Ruotsissa vierailtiin Kolmårdenin eläintarhassa. Siellä päästiin tutustumaan seeprojen, apinoiden, karhujen ja hylkeiden elämään 🙂.

Ruotsissa tehtiin myös metsäretki jännittävään  ”kiellettyyn metsään”. Eväshetkellä syötiin kanelipullia.

Paluumatkalla laivan kannella 7 pidettiin Disco. Discossa tarjoiltiin mehua ja poppareita ja sai halutessaan käsi-maalauksen 🙂.

Ensiviikolla matkustelu jatkuu lasten toiveesta SianSaksaan! 😁








torstai 6. huhtikuuta 2023

Viikko 14

Tällä viikolla ollaan Röllimetsässä matkustettu lentokoneella Englantiin. Englannista tuotiin matkamuistoksi väritetyt liput.
Lontoosta löydettiin jäätelökioski, ja ostettiin erivärisiä jäätelöpalloja jätskitötteröön englanniksi. 
Minieskarit pääsivät syömään pääsiäisaterian salissa ja esittivät myös vieraille pääsiäisaiheisen laulun.