Viikko aloitettiin leikkiryhmissä leikkimällä.
Kaupunkileikissä tehtiin ”timantteja”. Värjättiin vettä ja jäädytettiin. Tiistaina päästiin piilottelemaan timantteja ulos ja etsimään niitä.🎨💎
Viikko aloitettiin leikkiryhmissä leikkimällä.
Kaupunkileikissä tehtiin ”timantteja”. Värjättiin vettä ja jäädytettiin. Tiistaina päästiin piilottelemaan timantteja ulos ja etsimään niitä.🎨💎
Röllimetsäläiset pääsivät kokemaan talven riemuja luistelun merkeissä. Luistelu on taito joka karttuu harjoittelulla ja oli kiva huomata, että lapset olivat sinnikkäitä ja jokainen luisteli hienosti omalla tasollaan.
Etanat pääsivät loppuviikosta vesileikkeihin ja Toukat jatkoivat luistelua ”taikaluistimilla”, joista jäikin hauskoja sateenkaaren värisiä piruetteja ”jään” pintaan 🙂.Kaupunki-ja rakenteluleikeissä harjoiteltiin leikkien avulla kierrätykseen liittyviä asioita. Lapset saivat piilottaa, etsiä, kuljettaa ja lajitella roskia oikeisiin kierrätysastioihin.
Joululoman jälkeen ollaan palattu taas arkisten puuhien äärelle. Ulkona paukku pakkanen ja ulkoilut ovat kylmyydestä johtuen hieman lyhyempiä. Sisätiloissa ollaan kuitenkin pohdittu talvisia asioita. Lapset tekivät yhteiset ilotulitustyöt WC-papru rullien avulla painaen. Jumppasalissa pääsi hyppimään trampalla, kiipeilemään puolapuilla ja testaamaan erilaisia välineitä. Musiikkihetkellä ”piirrettiin” lumiukko kaverin selkään ja rakennettiin lumiukko lorutellen. Etanoiden puolen lapset pääsivät vielä leikkimään luistelua musiikin tahtiin lintujen ja ”paperi-jään” parissa, kun toukat olivat Röllin altaalla vesileikeissä.