perjantai 24. huhtikuuta 2026

Minikaupungit ja leipomista

Tällä viikolla kaupunkileikissä on rakennettu pienissä ryhmissä kaupunkiympäristöä esim.junaradan  ympärille sekä maatilalle. Yhtenä päivänä rakennettiin pikkulegoista legoalustalle parin kanssa minikaupungit.
Kotileikissä käytiin kananmunanreitti ja leivottiin kaikille makoisat pikkuleivät. Maistiaiset saatiin jälkiruoaksi ja loput herkuteltiin torstain metsäretkellä.
Tällä viikolla oli myös valokuvaus📸

Rakentelut erilaisista palikoista kiinnostaa tällähetkellä kovasti sekä ulkona kokkauspuuhat. Kuvissa on tehty rakentelumaailman ikkunoihin aurinkosuojat sekä ulkona valmistunut mm.kanasalaatti. Matikkakuutioista valmistui silmälasit🙂 Saatiin ryhmään myös uusia palapejä ja 50-60 palan palapelit sujuvat hienosti👍Dinomaailmassa rakenneltu myös hienoja rakennelmia ja siten saatu kivat leikit dinojen kanssa🦕🦖🦕
Lapset pääsivät opiskelijan kanssa askartelemaan perhoset, mitkä pääsivät lentelemään ryhmän seinille🦋
Perjantaina oli pihalla Ilohetkellä satujen kuuntelua

Mukavaa viikonloppua!

Ensi viikon keskiviikkona saa halutessaan pukeutua naamiaisasuun🎉🎉

 











 

perjantai 17. huhtikuuta 2026

Omat perheet ja oman kehonosien mittaamista

 Tällä viikolla kotileikissä juteltu omista perheistä ja piirretty oma perhe, sekä juteltu millaisia erilaisia perheitä voi olla ja luettiin kirja ”Kaislan kaksi kotia”.

Toinen porukka teki mittaushommia ja siten huomattiin, että ihmiset ovat eri pituisia ja vaikka lapset ovatkin saman ikäisiä, niin kaikki eivät ole saman pituisia.
Käytiin retkellä…
Tehtiin kynäpaperitehtävä…
Torstai-iltana vietettiin mukava puuhailta, missä ”angrybirds”-ritsa-ammuntaa, tarkkuusheittoa häntäpalloilla sekä frisbeegolfia. Kiitos mukana olleille perheille sekä keittiölle tarjoiluista.

Lasten ideoimalla sateenkaariseinälle on ilmestynyt ihania yksisarvisia ja värityskuvia

Mukavaa viikonloppua☀️☀️

Ensi viikolla valokuvaus, tiistaina sisaruskuvat ja keskiviikkona ryhmä-ja yksilökuvat Röllimetsän osalta.
Viikolla luvassa myös retki ja koko talon yhteinen ilohetki.







perjantai 10. huhtikuuta 2026

 Tällä viikolla jumpassa oli väriaiheista liikkumista mm.tasapainoilua, ohjeiden mukaan toimimista ja lopuksi leikkivarjon kanssa touhuamista. Alkuun leikittiin värinauhoilla ”sateenkaaren talossa”🌈 laululeikki. Jumpassa harjoiteltiin vuoron odottamista, keskittymistä, hyvää kuuntelutaitoa, ryhmässä toimimista sekä värien tunnistamista.

Päiviin on mahtunut myös ”aarteiden” maalaamista, ulkona säbäpelit ja kokkauspuuhat ja varastosta löytyi uusi kiva peli, mitä innostui pelaamaan niin tytöt kuin pojatkin.
Röllin piha on kuivunut hyvin ja on saatu jo ulkoilla ilman kuravaatteita ja kelit taitaa ensi viikolla vain parantua, joten lapsille sen mukainen ulkovaatetus☀️☀️
Lasten ideoimaa maisemaseinää on valmisteltu yhdessä🌈☀️🌧️🧚‍♀️🧚

Toukilla oli tämän kevään viimeinen vesileikkihetki altaalla💦💦💦💦
Etanat pääsevät vielä ensi viikon perjantaina altaalle💦💦💦

Ensi viikon torstaina Röllimetsän puuhailta Röllin pihalla klo 17.30-18.30.Ilmoittautumiset!

Keskiviikkona 22.4. meidän ryhmän valokuvaus, sisaruskuvat tiistaina 21.4.


Aurinkoista viikonloppua!☀️☀️☀️











keskiviikko 1. huhtikuuta 2026

 Värioppia, kuunneltiin laulu”sateenkaaren talossa” ja sen jälkeen maalattiin ja sekoitettiin värejä…tästä valmistuu seinälle iso sateenkaari.

Pääsiäisaterialla oli meidän ryhmän vuoro syödä jumppasalissa vieraiden kanssa. Alkuun esitettiin pääsiäiseen liittyvä rytmittelyloru ja ”ihana keltainen aurinko”- laululeikki.
Ihanaa pääsiäisen aikaa kaikille🐥☀️🐥