perjantai 3. lokakuuta 2025

Viikko 40

 Lokakuun ensimmäisellä viikolla ollaan Röllimetsässä puuhailtu sisällä ja ulkona syksyisissä merkeissä. Ollaan laulettu ja soiteltu syksyn tulosta ja folion avulla maalailtu syksyisiä puita. Piki tarinassa juteltiin uuden asian jännittämisestä ja pohdittiin millainen on oma päiväkoti reitti. Jokainen sai piirtää paperille oman reittinsä. 
Satujumpassa tehtiin pallojen kanssa erilaisia juttuja ja samalla harjoitettiin pallon käsittelytaitoja. Metsäretkellä jatkettiin mm. edellisellä retkellä aloitetun majan rakentamista. Loppuviikosta oli etanoiden vesileikkipäivä ja toukat pääsivät vuorostaan tekemään kynätehtäviä.